Axxell Brusabyssä Kemiönsaarella sijaitsee perinneparkitsemo, jonka olen saanut sinne itse suunnitella ja perustaa.

Nykyisin tiloissa järjestetään kolmea pitkää kansanopistolinjaa, joista tietoa alla, ja lyhytkursseja joiden tarjonta vaihtelee vuosittain. Koulutuksesta vastaa tätä nykyä Västra Nylands folkhögskola (VNF).

Peruskurssi

Perinneparkituksen peruskurssilla (VNF) pääset tutustumaan laajasti käsin valmistetun, ekologisen nahan ja turkiksen maailmaan. Aikaisempaa kokemusta alasta ei tarvita. Kurssilla pääset muokkaamaan lampaantaljoja, valmistamaan kalannahkaa ja kasviparkkinahkaa, tekemään erilaisia rasvahappopohjaisia parkituksia niin nahalle kuin ketunturkille, opit nylkemään ja poistamaan nahasta karvat perinteisin menetelmin. Pääset tutustumaan luu- ja sarvitöiden maailmaan ja ompelemaan itsellesi vaikka lammasrukkaset.

Kurssilla käydään myös kattavasti läpi alan teoriaa. Puhumme yhdessä mm. siitä mitä nahkateollisuus nykyään on ja mitä nahan muokkauksella tarkoitetaan. Käymme läpi miten me voisimme valmistaa nahkaa ympäristöyställisemmin kestävän kehityksen periaattein ja miten eläin voidaan käyttää kokonaisvaltaisemmin hyödyksi.

Nahan parkituksen peruskurssia on järjestetty Kemiönsaarella vuodesta 2011 lähtien.

Jatkokurssi

Nahan parkituksen jatkokurssilla (VNF) pääset syventämään omia taitojasi perinteisin menetelmin parkitun nahan ja turkiksen parissa. Valmistamme mm. säämiskää, savustamme nahkaa, parkitsemme hirven korvia ja teemme kasviparkituksella puoliparkkinahkaa kenkiä varten. Tutustumme raakanahan mahdollisuuksiin. Puhumme alan hinnoittelusta, työtiloista, viranomaisvalvonnasta, jätehuollosta ja ompelemme hanskoja, kenkiä ja laukut. Kurssi huipentuu oma projekti- osuuteen jonka aikana jokainen suunnittelee ja valmistaa isomman projektin ohjauksen alla.

Kolmannen vuoden kurssi

Kolmannen vuoden parkituskurssi kantaa nimeä Käsitöitä luonnonmateriaaleista. Tämän kurssin sisältö on räätälöity kurssilaisten toiveiden mukaan. Olemme parkinneet mm. hirvisäämiskää, naudan nahkaa, poroja, hylkeitä, majavia, ja linnun nahkoja kuten strutsia, kalkkunaa ja kukkoja. Tuotteistaminen on ollut kurssilla myös keskiössä, ja teemme yritysvierailuja alan yrittäjien luona. Nahan kaavoitus ja erilaiset koristelutekniikat ovat myös tulleet tutuiksi.

Pitkien kansanopistolinjojen opetus tapahtuu Kemiönsaarella. Lähiopetusjaksoja on kerran kuukaudessa keskiviikosta sunnuntaihin. Arkisin teemme töitä iltasella ja viikoloppuna klo 10 alkaen. Parkitsemon vierestä löytyy asuntola, joten halutessaan nahkoja voi työstää yömyöhään. Tule oppimaan yhdessä perinteisten parkitustekniikoiden salat! Valmistamme sukupolvelta toiselle kestävää laadukasta nahkaa ilman raskaita kemikaaleja.

Lyhytkurssit

Perinteisessä nahan muokkauksessa työprosessit ovat pitkiä.  Kuitenkin osa menetelmistä taipuu hyvin myös lyhytkurssin muotoon, kuten esimerkiksi kalannahan parkitus, pienpetojen rasvaparkitus tai ekologisen lampaantaljan työstö. Lue lisää lyhytkursseista.

Luennot ja workshopit

Onko sinulla yli kymmenen hengen ryhmä joka haluaisi räätälöidyn kurssin, yhteisö joka on kiinnostunut workshopista tai luennosta? Ota minuun rohkeasti yhteyttä, niin suunnitellaan sopiva kokonaisuus!